Catching up

Hei! Pitkästä aikaa taas. Koulun aiheuttamien kiireiden takia ei ole juurikaan riittäny aikaa mihinkään. Tämäkin viikko on suurinpiirtein kulkenut kokeisiin lukiessa. 
Viimeiset kokeet on nyt suoritettu, eikä tarvitse huolehtia niistä neljään viikkoon, tuntuu muuten erittäin hyvältä!


En usko että olen maininnut ensi viikon suunnitelmista täällä blogin puolella, mutta tasan viikon päästä suuntaan kohti Norjaa. Siellä aion viettää kaksi viikkoa sukulaisilla samalla kun käyn töissä, joka lasketaan tet:in suorittamiseksi. Uskon että siitä tulee kiva kokemus. En ole käynyt Norjassa pariin vuoteen, joten kiva päästä takasin, pitkästä aikaa!

Tänään kuitenki suuntasin suoraan keskustaan koulun jälkeen tapaamaan Auroraa. Pyörittiin ympäri keskustaa, ja lopulta päädyttiin Waynes Coffee:seen. Siellä istuskeltiin hetken samalla kun vaihdettiin kuulumisia!

Näin halloweenin kunniaksi ajattelin vaan rentoutua kotosalla TV:n ääressä. Pitkän viikon jälkeen on hyvä ottaa kiinni uni-velkoja, ja muuten vaan olla tekemättä yhtään mitään. Taidan jättää tämän postauksen tähän, tuntuu siltä että tekstiä ei synny ja muutenkin oon niin väsynyt että aivot ei toimi kunnolla. 

Olen muuten harkinnut tehdä "kysymys postauksen". Jos löytyy kiinnostusta, ja haluatte tutustua muhun paremmin pistäkää kommenttia niin toteutan sen lähipäivinä :)



Wednesday

Heippa! Puolessa välissä viikkoa mennään. Tuntuu että viikot menee niin älyttömän nopeesti, ja arkipäivät kuluukin koulussa. Kohta taas viikonloppu jolloin tapahtuu kaikenlaista kivaa. Perjantaina olisi luvassa "eventti" jonka cloetta suklaa järjestää. Mennään serkkuni kanssa sinne kuuntelemaan uusista tuotteista ja sinne on vissiinkin tulossa jonkin verran muita bloggaajia, joten odotan sitä innolla! 




Coat: Sheinside.com (link), blouse: Massimo Dutti, hat: Bik Bok

Itse jatkan illan viettoa koulukirjojen parissa. Palaillaan!

Wanties from choies.com


Ankle boot (link), skirt (link), grey coat (link), black dress (link), hat (link), fur coat (link), black & white coat (link), jeans (link), over the knee boots (link)

Löysin pari päivää sitten itselleni uuden nettikaupan, ja sitä selailtessani löysin yllättävän paljon kivoja vaatekappaleita ja tietenkin oli pakko tulla jakamaan niitä teidän kanssa. Moni on varmaan parhaimmillaan uudistamassa vaatekaappia syksyisempään, joten ehkä choies:ilta saattaa löytyä jotain mieluisaa!

Black & burgundy




Dress: Oasap.com (link), coat: Bik bok, heels: Stradivarius

Ihana perjantai! Käytiin kaverin kanssa, joka on meillä vietämässä syyslomaa, ottamassa parit asukuvat, ja täytyy sanoa että nyt on talvi todellakin tulossa. Ihmiset mahto katsoa hieman hassusti kun vuorotellen lämmiteltiin ugit jalassa ja toppatakit päällä, ja seuraavalla hetkellä poseerattiin korkkarit jalassa ja mekko päällä. Noh, saatin kuiteskin kivat kuvat räpsittyä ja nyt olis luvassa rento koti-ilta tv:n ääressä. 

Hyvää perjantaita kaikille!

My everyday makeup products

1. Meikkivoide- Loreal true match (link) 2. Valokynä- Loreal lumi magique concealer (link) 3. Puuteri- Make up store dual foundation (link) 4. Aurinkopuuteri- Too faced chocolate soleil (link) 5. Kulmakynä- Anastasia brow wiz (link) 6. Ripsiväri- Loreal telescopic (link) 7. Huulikiilto- Clarins natural lip perfector (link) 8. Siveltimet- Real techniques (link)

Kaikki yllä mainitut tuotteet ovat olleet käytössäni päivittäin jo pidemmän aikaa, ja ovat  ihan ykkös luotto-tuotteita! Moni on kysellyt "arki-meikki ruutiinista" joten ajattelin väsätä kollaasi missä näkyy kaikki tuotteet. En alkanut kirjoittaa sen tarkemmin yksittäisistä tuotteista, mutta numerot kuvastavat sitä missä järjesyksessä kutakin tuotetta laitan. Omat kokemukset tuotteista ovat olleet erittäin positiivisia, ja siksi voin lämpimästi suositella niitä eteenpäin. 

Kertokaa mielipiteenne tämän tyyppisistä postauksista, ja jos on uusia postaus-ideoita niin kertokaa ihmeessä!

Todiefor giveaway

// Yhteistyössä Todiefor.se:n kanssa!
Nyt olisi luvassa ensimmäinen giveaway täällä "uuden" blogin puolella. Yhteistyössä kyseisen nettikaupan kanssa palkintona ovat mm. instagramista tutut bikinit! Osallistumisen säännöt:
I've teamed up with @todieforswimwear and now you can win a bikini of your choice from todiefor.se. Follow these two easy steps to participate:
1. Seuraa @todieforswimwear ja @juliaffs instagramissa. // Follow @todieforswimwear and @juliaffs on instagram
2. Käy etsimässä mieluisat bikinit (klikkaa: TÄSTÄ) ja kirjoita mallin nimi + ala- ja yläosan koko kommenttina. Muista myös sähköpostiosoitteesi. // Go to todiefor.se and choose a model that you like. Write a comment with the name of the model + bottom and top size, and don't forget your e-mail!

ARVONTA ON PÄÄTTYNYT


Something to wear



Coat: Msgm (link), shirt: VILA (link), jeans: Rag & Bone (link), pumps: NLY shoes (link), sunglasses: YSL (link), lipstick: Shiseido (link), watch: Olivia Burton (link)


Dress: NLY trend (link), coat: Samsøe samsøe (link) shoes: Bronx (link), handbag: Liebeskind (link), nailpolish: Essie (link)


Knitted sweater: Dr. Denim (link), pants: Jofama (link), shoes: Blink (link), bracelet: Pieces (link), purse: Pieces (link), vest: Ichi (link)

Kokosin kolme erilaista asukokonaisuutta jotka saattavat antaa vähän inspiraatiota pukeutumiseen näin syksyllä! Itse rakastan pukeutumista syksyllä kun voi käyttää erilaisia saappaita, villapaitoja, takkejä ja huiveja! Oma suosikki näistä kolmesta asukokonaisuuksista on nr 1.

Mulla on kertynyt iso kasa vaatteita joita en käytä enään, syystä tai toisesta, niin olen harkinnut jonkin aikaa instagram-/blogikirppistä, joten jos joku teistä olisi kiinnostunut niin kertokaa ihmeessä vaikka kommenteissa! Ja myös jos kysymyspostaus olisi kiinnostavaa! Let me know.

End of the weekend



Coat: ZARA, pants: MANGO, handbag: LV, hat: BIK BOK

Viikonloppu ohi ja paluu arkeen. Huomenna alkaa myös uusi jakso koulussa, vaan yksi pitkä päivä viikossa joten ihan hyvältä näyttää! Tällä viikolla ei myöskään ole isompia kokeita, joka helpottaa jonkun verran.

Sunnuntai lähti käyntiin aamupalalla ihan kotosalla ja parilla jaksolla Keeping Up With The Kardashiania. Laittautumisen jälkeen suuntasin kohti Ruoholahtea ja Kaapelitehdasta. Sielä oli luvassa "bloggaajakirppis", joka kuulosti ihan kivalta joten päätin kävästä sielä. Paikanpäällä oli tosi paljon ihmisiä joten en edes vaivautunt katsoa kaikkia pöytiä läpi. Mukaan lähti kuitenki pari vaatekappaletta hyvin edulliseen hintaan. Sain jopa moikata yhtä tyttöä joka tunnisti mut instagramista/blogista, ihanaa! Jos näätte mua jossain, tulkaa ihmeessä juttelee :)

Hyvää uutta viikkoa kaikille!

Makeup finds



Perfume: Marc Jacobs (HERE), brow pen: Anastasia (HERE), compact powder: Make Up Store (HERE)

Heippa! Kävin pari viikkoa sitten vähän päivittelemässä arki-meikkiin kuuluvia tuotteita, ja pitkän harkinnan jälkeen päädyin testaamaan näitä. Tähän mennessä olen kyllä tykännyt tosi paljon!
Vihdoin perjantai ja viikonloppu. Viikonlopuksi ei ole vielä varsinaisia suunnitelmia, mutta uskoisin että jotain kivaa tekemistä tulee keksittyä. Mitäs suunnielmiä teillä on?

Cruising

Melkein neljän viikon kestäneen hiljaisuuden jälkeen ajattelin koittaa saada postausta aikaiseksi. Tässä välissä on kyllä kerennyt tapahtua vähän sitä sun tätä, myös koulussa kuin vapaa-ajallakin.
Koulussa on, kuten varmaan suurimmalla osalla, ollut paljon tehtävää jotka vie jonkun verran aikaa iltapäiväisin, joten siinä ehkä suurin syy tähän pitkään taukoon.


Olen kerennyt jopa käydä pari kertaa "ulkomailla", jos näitä naapurimaita voi edes luokitella siihen kategoriaan, hah. Kivaa vaihtelua tähän Helsinkiin, vaikka ne kauheasti poikkeakaan. Molemmat matkat meni erittäin hyvin hyvässä seurassa. Kierreltiin ja tutkittiin uusia paikkoja. Tarttui myös mukaan pientä kivaa syys-vaatekaappiin. 


Loppuviikko kuluu luultavasti rennoimmissa merkeissä, tuntuu hyvältä kun voi vähäksi aikaa käyttää vapaa-aikaa muuhun kun kokeisiin lukemiseen. Toivottavasti saan aikaseksi päivittää tätä blogia vähän useammin, jottei kuluisi yhtä pitkä aika postauksien välissä!