Pizza for lunch

Lauantai päivä on sujunut hyvin. Oltiin sovittu jo alkuviikosta lounas-treffit Auroran (link) kanssa, joten oli todella kiva että saatiin toteutettua se! Ei oltu nähty pitkään aikaan, ja molemmilla oli paljon kerrottavaa. Käytiin lounaalla Puttes-nimisessä ravintolassa. En ollut käynyt kyseisessä ravintolassa ennen, mutta yllätyin positiivisesti. Oli todella hyvää ruokaa, ja ravintolassa oli kiva tunnelma. Ruoan jälkeen pyörittiin eri kaupoissa, käytiin kuvaamassa ja lopuksi päädyttiin Foorumiin kahville. Kiitos ihanasta päivästä


Todella kiva nähdä että edelliseen postaukseen tuli niinkin monta kommenttia, ja oon myös innoissani siitä että tällä viikolla on tullut jonkin verran uusia lukijoita. Jos sinulla on jotain tiettyä postaus-ideaa, jonka haluaisit nähdä minut toteuttavan kertokaa kommenteissa. Tervetuloa!

Casual vibes




Coat: Massimo Dutti, shirt: H&M, jeans: Dr. Denim, scarf: Acne, shoes: Mango

Oon totaalisesti unohtanut julkaista asukuvia Espanjan matkalta! Ei niitä kauheasti tullut otettua, mutta tietty piti hyödyntää valoisia kuvaus mahdollisuuksia. Niin kun näkee pukeutumisestani, etelässä ei ollut sen kummemmin lämpöasteita, mutta tuo auringonpaisto piristi kyllä kummasti.

Mitä tykkäät?

Sweet sixteen




HAPPY BIRTHDAY TO ME! Ihana synttäripäivä takana. Päivä alkoi normaalisti koulussa, jonka jälkeen suuntasin suoraan Keskuskadulle jossa käytiin italialaisessa ravintolassa syömässä. Hyvää ruokaa ja hyvä seura, mitä muuta tarvitseekaan? No, myöhemmin oli kakun ja kahvin vuoro, joista nautittiin stockan ylimmässä kerroksessa. Illan päätteeksi Luokkakokouksen ensi-iltaan. Ihan törkeen hauska leffa! Kiitos ihanasta päivästä ja ihanista onnitteluista

Positive monday




Heräsin aamulla ihanan pirteänä ja kerkesin syödä kunnon aamupalan ennen kun suuntasin kouluun. En tiedä mistä tämä innostus oikeen tulee, mutta olen kauhean innostunu arkeen paluusta ja uudesta viikosta. On niin ihanaa kun herätessään on jo valoisaa, ja huomaa sen että kevät ja kesä lähestyy vauhdilla. 
Koulun jälkeen suuntasin suoraan salille, ja oli muuten tarpeellista hikoilla kunnolla pitkästä aikaa! Menojen takia treenit ovat jääneet vähäiselle, mutta ainakin tällä hetkellä multa löytyy motivaatiota vaikka kuinka, ja toivon että se pysyykin niin. Olen nyt jo jonkin aikaa käyttänyt Fitnessgurun tuotteita treenin yhteydessä, ja niistä on tulossa postausta lähiaikoina!

Mitä suunnitelmia sinulla on tälle viikolle? 

Safely home

Istun tällä hetkellä keittiönpöydän ääressä ja syön iltapalaa. Kotimatka sujui hyvin, ensin neljä tuntia autossa ja sitten tunnin lento. Tuntui jo pieneltä ikuisuudelta siitä kun olen viimeksi ollut kotona. No, olenhan ollut kaksi viikkoa reissussa, joten tuntuukin jo siltä että paluu arkeen ei ole hassumpi idea.



Nyt käyn pikaisesti suihkussa ennenkun painun pehkuihin. Hyvää yötä ja hyvää alkavaa viikkoa!

Mirrorselfie

Viimeinen ilta Kemijärvellä. Tämä päivä lähti hyvin käyntiin kampaamo-visiitillä. Oli alunperin tarkoitus että olisin värjännyt hiukset tummemmiksi, mutta väärinkäsityksen takia, kampaaja ei ollut varannut tarpeeksi aikaa, joten värjäykselle ei jäänyt aikaa. No, sain heti varattua Helsingistä ajan, jolloin käyn värjäämässä hiukset. Tällä kertaa sitten hiukset lyhentyi reilusti, ja tukka tuntuukin paljon terveemmältä nyt.
Huomenna suuntaan jo kotiinpäin. Olen nyt kaksi viikkoa ollut reissussa, joten odotankin arkeen palua innolla. Tuttuun tapaan, ei suunniteltu tätä Lappiin reissua sen kummemmin, joten paluu matka on ollut vähän epäselvä. Onneksi keksittiin hyvä ratkasu, ja lentoliput Kajaanista Helsinkiin on nyt varattu.



Vietettiin tänään, vähän etuajassa, mun synttäreitä, ja sain aivan uuden kameran lahjaksi. Olen jo katsellut tätä kyseistä kameraa pitkään, ja nyt sitten omistan sen. En malta odottaa että opin käyttämään sitä kunnolla, ja uskon että tulen kantamaan kameraa paljon useammin mukana. Kiitos paljon!

Miten sun viikonloppu on sujunut?

4 snapshots

Neljä kuvaa Espanjasta.

Laskeudutiin viime lauantaina Suomeen, ja kentältä suunnattiin suoraa kotiin. Kerkesin olla kotona sen yhen yön, ennen kun pääsin isovanhempien kyydissä Kokkolaan. Olen viettänyt viimeset neljä päivää täällä, ja nyt istun parhaimillaan junassa menossa kohti Oulua. Kokkolassa kerkesin tavata kavereita joita en ollut nähnyt pitkään aikaan, ja käytiin esim. tyttöporukalla leffassa katsomassa 50 Shades of Grey. Tykkäsin leffasta paljon, vaikka en ole lukenutkaan kirjoja. Toista osaa odotellessa... Hiihtoloman viimeiset päivät vietänkin sitten pohjoisessa, ja viimeistään sunnuntaina suuntaan takaisin kotiin, Helsinkiin. Taidankin jättää teksin kirjoittelu tähän, sillä iski kauhea päänsärky. Hyvää viikonloppua!

Millon teillä on hiihtoloma?

Changes

Tulin tähän keittiönpöydän ääreen ja avasin läppärin ja tuli yhtäkkiä kauhea himoa kirjoittaa. En tiedä mistä tälläinen himo tuli, eikä sillä ollut niin väliä minne kirjoitan. Luonnollisin vaihtoehto oli että tottakai kirjoitan blogiin, kun itselläni sellainen on. Oon tässä puolen vuoden aikana, kun olen kirjoitellut tätä blogia, muuttunut. Tietenkin kaikki ihmiset oppii uusia asioita, ja kehittyy ihmisenä. Mielipiteet muuttuu, ja näkee asioita eri näkökulmista. Nyt kun katson taaksepäin, esimerkiksi katson jotain tiettyä kuvaa, joka on otettu jonkin aikaa taaksepäin, muistan tasan tarkkaan mitä omassa päässäni pyöri juuri silloin kun räpsäsin kyseisen kuvan. Nämä tunteen ja ajatuksen jotka olivat mielen päällä ei näy ulkoapäin, eivätkä muut mieti sitä kuvaa sen tarkemmin. Voin sanoa että näen asioitat ihan eri näkökulmasta. Muutettuaan pääkaupunkiin olen tutustunut uusiin ihmisiin, ja olen niin iloinen siitä että en ole katunut muuttoa ollenkaan. Oon kokenut paljon hyvää tämän aikana, ja tietenkin paljon negatiivista, ja aina vähän välein tulee tehtyä huonoja päätöksiä, mutta niin kun kaikki tiedämme, ajassa ei voi mennä taaksepäin. No, mitä sillon pitäisi tehdä, kun haluaisi niin pahasti matkustaa ajassa taaksepäin, ja toimia täysin eri tavalla, kun sillon siinä hetkessä. Asialle ei voi tehdä mitään. Siksi on tärkeä muistaa että voit antaa asian olla, ja jatkaa kokemus rikkaampana eteenpäin.


Miksi sitten kirjoitan tällaista tekstiä? En tiedä itsekään. Olen pitkään ollut kyllästynyt omaan blogiini, ja omaan persoonaani sosialisissa medioissa. Miksi yritän aina olla, ja tavoitella jotain mitä en ehkä sisimmässä edes ole, tai halua. Elämä ei ole aina täydellistä, joten miksi pitäisi esitellä se siinä valossa. Alan tosiaan kasvaa.

Sheinside wanties


1. HERE (link), 2. HERE (link), 3. HERE (link), 4. HERE (link), 5. HERE (link), 6. HERE (link), 7. HERE (link), 8. HERE (link), 9. HERE (link)

En ole vähään aikaan jakanut mun "wanties" sheinsidelta, joten ajattelin että nyt olis hyvä aika siihen! Löysin tosi paljon kivaa, ja jotkut vaatekappaleista ovat enemmän keväisiä. Ja kuten suurin osa jo tietää kyseisellä kaupalla on erittäin alhaiset hinnat, ja kaiken lisäksi saat -30% alennusta kun käytät koodia: feb30 tän kuun loppuun asti! Happy shopping.

Road tripping in Spain



Vähän päivitystä täältä etelästä. Laskeuduttiin lauantai iltapäivällä, ja kentällä hypättiin suoraa autoon ja kohti Alicantea. Löydettiin turvallisesti perille ja täällä odottikin paljon tuttuja, mm. enon perhe ja isovanhemmat jotka ovat vuokranneet asunnon täältä. Sunnuntaina suunnattiin pohjoiseen, Albir:iin jossa oltiin yhden yön, ja aamulla herättyään ajettiin etelään Torrevieja:an.



Käytiin Albir:in rannassa nauttimassa lounaasta, ja jälkkäriksi herkullisia lettuja. Lomalla tulee aina herkuteltua vähän enemmän kuin yleensä, mutta se on ihan sallittua. 


Eletään siis aika spontaanisesti, ja otetaan suurimmaksi osaksi päivä kerrallaan. Tänään aamupalan jälkeen käytiin tsekkaamassa kauppoja, jonka jälkeen ajettiin ylös Alicanteen. En tehnyt sen isompia hankintoja, ehkä parempi niin. Huomenna ajetaan luultavasti Alicanten naapurikylään. Kiva nähdä monta eri paikka, eikä vaan löhöillä samassa paikassa kokonaista viikkoa!

Mitäs Suomeen kuuluu?

My day


Moikka! Ollaan jo voiton puolella, ja edessä on vain yksi kokonainen koulupäivä ennen viikonloppua. Alkuviikko meni nopeesti koulun kiireissä, ja nyt tuntuu ihanan rennolta kun ainut huoli on että mitä pitäisi pakata matkalle mukaan. Lauantai lähestyy, ja sitä myöten myös Espanjan-matka! Odoton sitä tällä hetkellä niin paljon... 
Eilinen ja tämä päivä meni kaupungilla kahvilla ja syömässä kavereitten kanssa. Nappasin myös mukaan pari "tarpeellista" juttua matkalle. En tiedä kuinka tarpeelliset pari uutta paitaa ja uudet kengät on, mutta aina keksin hyviä syitä ostaa jotain uutta, haha! No, ostin aika perus kamaa, ja vähän keväisemmät kengät kun kerran ollaan menossa kohti valoisempaa vuodenaikaa.
Nyt olisi tarkoitus lähteä salille, mutta se itse lähteminen tuntuu aina niin vaikealta. Katsotaan olenko tarpeeks reipas lähtemään, vai jäänkö sohvalle löhöilemään. Oonko ainut joka miettii näin...?

Mitäs teille kuuluu, ja miten viikko on sujunut?

#50questions part 2

26. Mitä kuuntelet juuri tällä hetkellä?
- Bruno Mars-Uptown funk

27. Lemppari jäätelö?
- Suklaa!

28. Lemppari jälkiruoka?
- Just jotain suklaista, tai juustokakkua.

29. Isoin/merkittävin palkinto jonka olet voittanut?
- Varmaan almanakka, eli ei kauheen iso juttu. Kyseinen almanakka oli kuitenkin kovassa käytössä!

30. Tykkäätkö kahvista?
- TYKKÄÄN.

31. Mitä juot yleensä aamulla?
- Jääkylmää vettä.

32. Lempi kouluaineet?
- Matikka.

33. Osaatko pelata pokeria?
- En, valitettavasti.

34. Mitä olet syönyt tänään?
- Appelsiinin ja kulhollisen jugurttia myslin, pellavansiemenien ja graanaattiomen kerta!



35. Mainitse kaksi historiallista henkilöa jotka herättävät sinussa kiinnostusta?
- Hitler ja Coco Chanel

36. Mitä radiokanavaa kuuntelet?
- Norjan NRJ

37. Haluatko lapsia?
- Ehdottomasti joskus tulevaisuudessa.

38. Nukutko sängyssäsi kummalla puolella?
- Oikealla puolella.

39. Meri vs. uima-allas?
- Uima allas. En tykkää ollenkaan uida meressä, hyi.

40. Osaatko/ymmärrätkö muita kieliä kuin suomea?
- Osaan sujuvasti suomen kielen lisäksi ruotsia, norjaa ja englantia. Ymmärrän jonkin verran saksaa ja espanjaa.

41. Mihin tykkäät laittaa rahaa?
- Kahvila käynteihin ja laukkuihin.



42. Omistatko koruja?
- Yhden käsikorun Nikolai Babitzinilta, en yleensä käytä koruja!

43. Lemppari TV-ohjelma?
- The big bang theory ja sex & the city. Katson kyllä useemmiten sarjoja netistä.

44. Mitä teet viikonloppuna?
- Voin kertoa mitä tein: perjantaina oltiin kaveriporukalla meillä istumassa iltaa ja eilen käytiin päiväseltään Porvoossa ja tänään käyn salilla ja luen kemian kokeeseen!

45. Osaatko lasketella?
- Joo!

46. Miten sinuun voi tehdä vaikutuksen?
- Olemalla itsevarma (sopivasti ylimielinen) ja elämän kokenut

47. Mikä sinulla on soittarina puhelimessa?
- Se perus iPhonen soittari

48. Oletko lähiaikoina lähdössä ulkomaille?
- Tasan kuuden päivän päästää suuntaan kohti Espanjaa!!!

49. Lähin esine tällä hetkellä?
- Kulho

50. Oletko sosiaalinen?
- Riippuu ihan. Viihdyn omassa seurassa, ja joskus isossa porukassa oleminen ahdistaa. 


Ensimmäisen osan kysymykset ja vastaukset löytyy täältä!

// Kuvat weheartit.com