Weekend in the city

Heippa!
Eka viikonloppu takana koulun alkamisen jälkeen, ja teki muuten hyvää levätä pari päivää niin nyt taas jaksaa panostaa tulevalla viikolla. Viikonlopun suunnitelmat meni ihan uusiksi kun päätettiin myydä meidän weekend-festival liput. Jäi tottakai pikkasen harmittaa kun kaikki kaverit hehkutti kuinka kivaa sielä oli. No, jos sitä ens vuonna sitten menis!


Lauantaina nukuin pitkään ja kahdentoista aikaan lähin kävlemään Liisaan vastaan Kamppiin joka oli tulossa meille yöksi. Päätettin pyöriä kaikki pakolliset kaupat läpi ja käytiin kahvittelemassa Fazer Cafè:ssa. Tilasin caffe latten ja luultavasti parhaimman makuisen juustokakun palaisen mitä olen koskaan maistanut, suosittelen! Illemmalla käytiin vielä Vapianossa syömässä ja sen jälkeen tultiin suoraan meille kattomaan leffaa.


Tänään herätyskello soi jo puoli yhdeksältä sillä suunnitelmissa oli lähteä kohti hietsun kirpparia. Käveltiin meiltä sinne, ja vartin kävelymatkan jälkeen päästiin perille. Perillä katseltiin mitä kaikkea ihmisillä oli myytävänä, ja itsekin onnistuin tekemään hyviä löytöjä. 
Kirpparikierroksen jälkeen kävin vielä tapaamassa kaveria jonka kanssa käveltiin ympäri Helsingin keskustaa ja käytiin Tuomiokirkolla ottmassa kuvia.


Blazer: H&M, top: OASAP.COM, jeans: ZARA, bag: LV, watch: MARC JACOBS, heels: NLY

Huomenna olis taas paluu arkeen ja taidankin mennä aikasin nukkumaan, sillä huomenna näyttää olevan pitkä koulupäivä luvassa...

5 kommenttia

  1. Ei kannata yhtään harmitella weekendiä mun mielestä aivan järkyttävä massatapahtuma jossa joutui jonottelemaan järkyttävän kauan kaikkialle. Meni niin fiilis etten toisena päivänä mennyt ollenkaan, vaikka kahden päivän lippu olikin. Ihana blogi sulla! Olis kiva jos tekisit tosta sun lv:stä ihan oman erillisen postauksen koska olen itse harkinnut sen ostoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Hyvä idea, katsotaan mitä saan aikaseks :)

      Poista
  2. Oi upea asu taas jälleen kerran ja ihana tuo laukku! <3 :-)

    VastaaPoista
  3. mä oon aina halunnut käväistä siellä cafe fazerissa, mutta aika kun oon ollut Helsingissä on se ollut aivan täynnä :-( no,
    jos joskus kävisi tuuri! :-D

    VastaaPoista