Paris is always a good idea

Eka päivä Pariisissa takana! 
Aamulla soi herätyskellot siinä yhdeksän aikoihin, ennenkun suunnattiin aamupalan jälkeen kentälle. Lento meni hyvin, ja päästiin kätevästi taksilla hotellille. Jätettiin laukut hotelliin ja lähdettiin tutkimaan kaupunkia. Koko päivän on ollut pilvistä ja pientä sadetta, mutta on silti ollut ihan kiva kävellä ja katella maisemia. Meillä ei ollut mitään varsinaista suunnitelmaa, mutta lähdettiin kohti Champs Elyseetä. Vaikka olen tähän mennessä vasta nähnyt pienen osan siitä, mitä tällä kaupungilla on tarjolla, täytyy myöntää että olen totaalisesti ihastunut! Ei ole väliä mihin suuntaan katsot, sillä joka suunnasta löytyy aivan upeita rakennuksia ja paljon nähtävää. Käytiin myös syömässä ensimmäiset crepesit, ja nekin oli todella hyviä.








Huomiseksi on luvannut auringonpaistetta, joten suunnitelmissa olisi käydä katsomassa Eiffel tornia läheltä. Ja kun ajettiin taksilla takaisin hotellille, kerkesin bongata monta kauppaa jossa haluaisin pikaisesti käydä, niin käydää myös niissä. Hotellissamme on myös spa-osasto, joten sieläkin voisi käydä rentoutumassa!

Toivottavasti oli/on kiva vappu♥ Ja kerro ihmessä jos on jokin tietty postaus/tai tiettyjä kuvia jota haluaisit nähdä tämän matkan aikana!

5 kommenttia

  1. Pariisi-kuume iski niin näitä kuvia kattoessa! Kuvat näyttää pilvisestä säästä huolimatta tosi ihanilta... Nauti reissusta!

    Pariisi kun on nimenomaan AINA hyvä idea...

    VastaaPoista
  2. Ihania kuvia! Jos saan yhden palautteen antaa, niin sun kuvat välillä näyttää aika rakeisilta, suosittelen kokeilemaan että laitat kuvat Flickr kautta :) blogspot nimittäin aina heikentää laatua jos lataa suoraan tänne kuvat

    VastaaPoista