Get to know me

Olen todella levoton ihminen. Esim. jos ollaan jossain ulkomaalla matkalla, käy hyvin usein että olen jo suunnittelemassa seuraavaa matkaa. Tai jos saan jonkun idean tehdä jotain haluan tehdä sen heti, vihaan odottamista.

Rakastan kukkia ja siksi ostan niitä jopa viikottain koristeeksi keittiönpöydälle

Olen itsepäinen. Haluan aina että asiat tehdään minun mukaan muuten ei tehdä ollenkaan. Harvemmin luovutan jossain keskustelussa jossa minulla on tietty mielipide jostain asiasta.

Rakastan olla kotona ja vain olla tekemättä mitään, tai katsoa sarjaa/elokuvaa. Onneksi nyt on poikaystävä, joten ei tarvi hengailla täällä kotona ihan yksin ;)
Olen todella on tai off ruokavalioni suhteen. Yleensä viikolla syön terveellisesti ja tasaisin väliajoin mutta sillon kun haluan herkutella saatan syödä koko viikon edestä kaikkea epäterveellistä, haha!

Olen asunut (periaatteessa) yksin jo kaksi vuotta

Kuuntelen aina salilla, bussissa ja kävelessäni podcasteja. Seuraan viikottain ainakin seitsemän eri ruotsinkielistä podia, ja harmittaa että suomesta ei oikeen löydy näitä. Tuntuu siltä että kaikki isot bloggaajat ruotsista pitää podcastia, ehkä se tulee tännekin vielä joskus tai sitten täytyy aloittaa itse!

Olen pitänyt blogia todella nuoresta lähtien. Joskus aikoinaan kirjoitin (norjaksi) habbo hotellista ja lisäsin sinne satunnaisia webcam kuvia, haha!

Jeans: Junkyard (link), shoes: Kenzo, top and jacket: H&M, bag: By Malene Birger

Mitä tykkäsin postauksesta? Saitko selville jotain uutta?

2 kommenttia